Kissan hankkiminen luo onnellisuutta, mutta tuo myös vastuullisuutta. Kissa tarvitsee erilaisia tarvikkeita ja huolenpitoa. Ennen kissan hankkimista on harkittava onko kissalle aikaa ja jaksamista. Kissa voi elää 20-vuotiaaksi, se täytyy muistaa ennen kissan hankkimista. Myös allergiat saattaa estää kissan hankkimista. Tämän lisäksi tulee miettiä sopiiko kissa taloon jos on esim. pieniä lapsia, koiria tai muita eläimiä. On hyvä miettiä onko kodissa tarpeeksi tilaa kissalle. Siivoamista tulee paljon enemmän karvaisen lemmikin kanssa. Karvoja tulee joka paikkaan vaikka kuinka harjaisi. Karvoja löytyy kalusteista ja vaatteista. Myös kylpyhuoneen lattia menee nopeasti likaiseksi kun kissanhiekkaa menee lattialle. Tosin hiekkalaatikon eteen voi laittaa maton, joka kerää vähän hiekkaa. Kaikkia kissoja ei saa päästää ulos, sen sijaan parvekkeelle on turvallista päästää jos parveke on lasitettu. Täytyy muistaa ettei voi olla poissa kotoa kuinka pitkään tahansa eikä lähteä matkalle ellei kissalle löydy hoitajaa loman ajaksi. Kissan pitäminen vaatii paljon huolenpitoa ja myöskin rahaa. Jo kissan hankinta saattaa maksaa paljon. Hinta riippuu kissan rodusta, kunnosta, iästä sekä näyttelykelpoisuudesta.
 |
Kaverukset Dino & Iwanda. |
Esimerkkejä kissan rahallisista menoista:
- Eläinlääkäri: rokotukset, leikkaukset, sairaudet
- Ruoka: kuivamuona, märkäruoka, herkut, ruoka- ja juomakippo, säilytyspurkki
- Lääkkeet/vitamiinit
- Tarvikkeet: Kantokoppa pehmusteineen, kynsisakset, harja, kampa, valjaat, lelut, lelulaatikko, shampoot, pyyhkeitä, raapimapuu, raapima-alustoja, hiekkalaatikko, hiekat, vanulappuja silmien ja korvien puhdistamiseen, peti
- Näyttelykustannukset
Tarvikkeiden hinnat vaihtelee sen mukaan hankkiiko uusia tai käytettyjä tavaroita ja eri merkeillä on tietysti eri hinnat. Tarjouksia lemmikkieläinkaupoista kannattaa seurata.
 |
Kissan ruokaa ja herkkuja. |
Meillä syödään Royal Caninin Adult Persian sekä Sterilised kuivamuonaa. Pentuvaiheessa on hyvä käyttää Kitten versiota ja vanhempana Adultia. Kun kissan sterilisoi tai kastroi on hyvä sekoittaa Sterilised kuivamuonaa kontrolloimaan painoa. Kissat saavat myös märkäruokaa, Latz on meidän kissojen lempiruokaa. Käytämme myös märkäruoan seassa PlaqueOff Cat jauhetta, joka on tehokas ehkäisemään hammaskivien muodostumista, pahanhajuista hengitystä sekä plakkia.
 |
Dino ja kantokoppa. |
Kantokoppia ja laukkuja on monia erilaisia ja erikokoisia. Isompaan koppaan mahtuu kaksi kissaa. Kasvattajat suosittelevat kovaa koppaa turvallisuuden vuoksi. Näihin on saatavana myös ruoka/juomakuppi sekä pehmuste. Me hankimme erikseen mieluisamman pehmeämmän pehmusteen, joita löytyy erivärisinä.
 |
Tarvikkeita. |
Kuvassa olevat tarvikkeet ovat harja, kampa, kynsisakset, valjaat, pyyhe, vanulappuja, pumpulipuikkoja sekä shampoo. Löysimme lemmikkieläinkaupasta kätevän harjan, jolla saa helposti karvat pois kun painaa takanaolevaa nappia. Harjoja ja kampoja on hyvä olla erilaisia. Kissoille on olemassa omat shampoonsa. Meillä käytetään esim. Pet Head vihreäpulloista shampoota, joka on tuoksultaan miellyttävä. Kissoilla on hyvä olla omat pyhkeensä.
 |
Leluja. |
Leluja on monen monta erilaista eri tarkoituksiin. Itseasiassa kissoille ei välttämättä tarvitse ostaa mitään tosi kalliita leluja, koska hyvin yksinkertaisetkin lelut voivat olla mieluisia. Kaikenlaiset rapisevat lelut ja paperipallot on mielenkiintoisia. Näköjään kuvasta puuttuu rapinapallo, jonka kissa ehti viedä ennen lelujen kuvaamista. Dinon ja Iwandan lempileluja ovat laservalo, pallot, vihreä hiiri sekä narut.
 |
Raapimapuu. |
Raapimapuu tai muu raapima-alusta on välttämätön kissataloudessa. Kissa tarvitsee raapimapuuta teroittaakseen kynsiään. Raapimapuita on erilaisia ja löytyy erikokoisina ja värisinä. Koon valitseminen riippuu kissojen määrästä. Meille valittiin harmaa raapimapuu koska meidän kodin sisustus koostuu valkoisen, harmaan ja mustan sävyistä. Tässä raapimapuussa kissoilla on omat paikkansa. Dino tykkää lepäillä pussissa ja Iwanda ylimmällä korokkeella. Kissat tarvitsevat paikkoja, jossa voi nukkua rauhassa.
Kalusteisiin ja vaatteisiin tulee paljon karvoja harjaamisesta huolimatta. Karvojen poistamiseksi käytetään tarrateippiä, imuria ja ihmesientä, jolla saa helposti karvat pois kuluttamatta kankaita.
 |
Hiekkalaatikko. |
Tässä on kissan hiekkalaatikko. Tällä hiekkalaatikko versiolla on katto ja oviluukku, mutta meidän kissat eivät pitäneet luukusta, niin poistimme sen. Meillä käytetään Ever Clean Multi-Crystals hiekkaa. Hiekkoja on monia erilaisia, jotkut paakkuuntuvat helpommin kuin toiset ja sikäli helpompi ottaa pois, jotkut peittävät hajut paremmin. On olemassa sekä hajustettuja että hajusteettomia kissanhiekkoja. On myös muita vaihtoehtoja esim. pelletti.
Kissanhiekka täytyy puhdistaa vähintään kerran päivässä, riippuen kissojen määrästä. Kissojen tassuista irtoaa hiekkaa niiden tultua hiekkalaatikolta. Hiekkalaatikon eteen kannattaa laittaa matto, joka kerää itseensä hiekkaa jottei hiekka kulkeutuisi muualle asuntoon.
Kissan tultua uuteen kotiin kissa voi käyttäytyä oudosti, olla arka ja piilossa, olla syömättä ja juomatta, käymättä hiekkalaatikolla. Heti ei kannata huolestua, kissa kun on ihan uudessa ympäristössä aivan vieraiden ihmisten kanssa, mutta tarvittaessa on hyvä olla yhteydessä kasvattajaan tai eläinlääkäriin. Jotta kissa saa totutella uuteen kotiin on hänen hyvä antaa olla rauhassa ja omalla ajallaan tutkia paikkoja ja tutustua. Jos kodissa on ennestään kissa voi olla etteivät kissat tule heti toimeen keskenään. Meidän tapauksessa kissat olivat samalta kasvattajalta, mutta hankimme ensin Dinon ja kuukauden jälkeen Iwanda tuli meille.
 |
Dino syömässä. |